Palataampa ajassa kuukaus tai kaks taaksepäin, aikaan, kun vielä oli luntaki maassa. Sillon alotettiin mein sakilla jäljestäminen. Toki mettäsä oli jo paljo sulaa, mutta oli sielä vielä paikotellen lumistaki.
Vegalle kohtuu haastava kevään alotus. Kepit tehtiin mettässä, vieraan tekemä jälki, pituutta 400m, keppejä 5 ja vanheniki ihan reippaasti ainaki pari tuntia.
Oisko otettu n.10m janalähtö, hyvin löyty jälki ja suuntaki oli ihan oikea. Jäljestys näytti omaan silmään oikeenki hyvältä. Paikotellen oli vähän vielä lisätty haastetta, kun jäljen tekijä oli harpponut lumilaikkujen yli. Piti itte alkuun kysellä, että meneekö se nyt varmasti oikeen, kun näyttää, että on jäljellä, mutta lumisissa kohdissa ei kuitenkaan jälkiä näy. Menihän se :) Ensimmäisellä kepillä hetki mietittiin toimintamallia, pienen pohdinnan jälkeen tuli keppi hienosti käteen. Yks tais jäähä johonki matkanvarrelle, muut nousi hienosti.
Vegan toinen jälki tehtiin muuan viikko sitte. Taas kepit keräiltiin vasta metsästä mukaan. Tällä kertaa oli kepakot tehty aika ohkasesta oksasta, eikä hajustuneetkaan kovin pitkään. Jäljellä mittaa taasn.400m, keppejä 6, lumet sentään oli jo sulanu pois :D
30m janalähtö, hyvin löyty taas jälki! Tasaisen varmaan jäljestystä, ekan kulman meni tarkasti, toisesta pari metriä ohi, palas kuitenni takasin jäljelle ihan omatoimisesti. Kolmas kulma tais mennä ihan oppikirjamaisesti, muistaakseni. Kepeistä nousi 3/6, hukkaan jääneistä ei itelläkään mitään havaintoa. Seuraavalle jäljelle pitää tehä paksummat kepukat ja hajustaa ainaki se vartti. Jos sitteki vielä jäävät mettään, ni tarvinnee alkaa puuttumaan moiseen käytökseen.
Friida pääs ensimmäisellä kerralla nuuskutteleen ihan hankeen tehtyä jälkeä. Tämä vähän sellanen tieteellinen testi, syökö neiti eväät ja pysyykö jäljellä, jos se on näkösällä. Mettäjäljen tuo tuppaa hukkaamaan, jos sattuu vähänkään parempaa hajua jostaki tulemaan. Perille kummiski on aina löytäny, vaikkei jälkeä pitkin ookkaan menny :-o Hankijäljen suoritti ihan loistavasti, jokainen nami syötiin ja namittomatki askeleet haisteltiin. Liekkö ollu kuskissa vikaa jäljestyksen alkuaikoina, kun ei ihan aina vihti vaivautua meneen just sitä jälkeä mitä pitäs. Noh, eipä se tuon kans oo niin justiinsa :-)
Mörkö on tehny muistaakseni viis jälkeä. Ensimmäiset keväällä lumiseen aikaan, mutta lumettomaan plänttiin. Kaks n.10-15m suoraa, nami joka askelella, vanhenivat vajaa puol tuntia. Eka oli melkosta hääräämistä ja pyörimistä, maailman ahnein otus ei edes hiksinu eväitä alkaa syömään, niin kovin ihmetytti moinen touhu. Toinen melkeen heti perään. Vähän oli enämpi ajatusta, mutta metästä tuli joku mielenkiintonen haju, jota piti moneen kertaan jäljen aikana ihmetellä.
Kolmas tehtiin nurmikolle oman rivarin päätyyn. Tuo pääty on sellanen missä ei ketään liiku oikeestaan ikinä, uskalsi jäljen tekasta ilman suurta riskiä "sotkijoista". Vanheni sen aikaa ku mie kävin syömässä. Nyt oli jo ajatusta mukana paljo enemmän. Suuri osa eväistä maltettiin mussuttaa. Ympäristön äänet jonku verran tuntuu keskittymistä vievän. Taitaapi olla luonteeltaan melko vilkas tuo ipana, ku aina ehtii katteleen miljoona asiaa samaan aikaan.
Neljäs jälki oli edelleen nurtsilla, nyt pienessä puistikossa, jossa siinäkään en ikuna oo ketään nähny, vaikka joka päivä puitikkoa ikkunastani kattelen. Tälle jäljelle jouduin tekemään hyyyvin loivan kaarteen, ettei lopu tila kesken. Vanheni taas jonku aikaa ja nameja edelleen joka askeleella. Tämä oli eka vesisateella ajettu jälki. Vaikka eipä tuota pikku sade haitannu olleskaan :-)
Het alkuun naapurin rouva sekotti pienen koiran pään, sattu jostaki puskan takaa tuleen just kun oltiin lähdetty jäljelle. Rouvan poistumisen jälkiin päästiin vauhtiin, sitä vauhtia saiki jo ihan jarrutella. Pientä siksakkia meinaa jäljellä mennä, taitaa jalat viiä nopiampaa ku nenä ehtii mukaan.
Viides jälki oli vaihteeksi mettässä. Pituutta ehkä jo huikeet 40m, alkuun pätkä suoraa ja pieni loiva kaarros. Pohjana sammalta ja jokunen mustikanvarpu. Siksakkia mentiin koko matka. Tiiä oikeen pitäskö tuon antaa mennä lujempaa, kun ei sitte taitas pysyä enää jäljellä, vai jarruttaakko vielä lisää ja yrittää saaha homma rauhottumaan. Tuntuu vaan, että kun lisää alkaa jarrutteleen, ni menee mielenkiinto ja alkaa ympäristö kiinnostaan sitte enempi ku jälki. Vai pitäskö olla paremmat namuset? Tänän asti on menty ihan nappulalla. Pitäs varmaan nykästä jotain kokeneempaa hihasta ja hilata mettään mukaan ihan vierestä kattomaan ja neuvomaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti